Pikkujoulut 2019

30.11 vietettiin mukavat pikkujoulut unajalaisten kesken. Unajan Urheilijat ja Unajan kyläyhdistys haluavat kiittää kaikkia osallistuneita ja talkoolaisia osallistumisesta.

Mukana oli myös pukki jakamassa lahjoja.

Tapiolassa The Bluesters & Honey B. Family

Unajan ykköskeikkapaikalla eli Tapiolassa svengaa jälleen lauantaina 12. lokakuuta. Unajassa säännöllisesti esiintyvä The Bluesters tuo Unajan yöhön helsinkiläisen Honey B. Familyn.

Yhtyeen Facebook-sivujen mukaan Esa Kuloniemen, Aija Honey B. Puurtisen ja heidän poikansa Moses Kuloniemen muodostaman perhetrion tyylilajeja ovat blues, gospel & rhythm & blues.

25 euron hintaisia lippuja saa ennakkoon Casablancasta tai Esa Kivimäeltä numerosta 0400-114332. Ovet aukeavat kello 20, ja keikka alkaa kello 21.

Tapiolan löytää osoitteesta Tapiolantie 17.

Bluesartisti Mud Morganfield Unajaan

Yhdysvaltalainen bluesartisti Mud Morganfield saapuu Unajan Tapiolaan keikalle lauantaina 24. elokuuta. Ovet aukeavat kello 20, ja showtime alkaa kello 21. Aloittavana yhtyeenä soittaa paikallinen Bluesters. Lippuja saa ostaa Esa Kivimäeltä 25 eurolla.

Bluesmusiikista kertovan verkkomedian Blues-finland.comin mukaan Raumalla Morganfieldin, legendaarisen Muddy Watersin vanhimman pojan, bändiin liittyvät Suomen kitarahuippu Tomi Leino ja brittihuuliharpisti West Weston.

– Mud Morganfield kulkee häpeilemättä isänsä jalanjälkiä. Toisaalta Mud menestyy  artistina omilla avuillaankin. Hänen albumeistaan esimerkiksi ”Son of the Seventh Son” ja viimeisin, ”They Call Me Mud”, todistavat, että Morganfield omaa kyvyt säveltää ja sanoittaa uskottavaa bluesia, Blues-finland.com kirjoittaa.

Mud Morganfield nostaa Tapiolassa tunnelman kattoon. Kuva: mudmorganfieldblues.com

Unajan kyläyhdistyksen kevätkokous 24. maaliskuuta

Unajan kyläyhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestetään sunnuntaina 24. maaliskuuta kello 17 alkaen Unajan Tapiolassa. Tervetuloa kaikki Unajan kehittämisestä ja asioista kiinnostuneet mukaan keskustelemaan ja vaikuttamaan kylän tulevaisuuteen.

Kokouksessa käsitellään kyläyhdistyksen sääntömääräiset asiat ja valitaan uusi toimikunta hoitamaan kylän asioita. Kokouksessa on kahvitarjoilu.

Aki Kumar ja Rockin’ Johnny Burgin Tapiolassa 13.4.

Perjantaina 13.4.2018 Tapiolassa tunnelma nousee kattoon, kun Aki Kumar ja Rockin’ Johnny Burgin nousevat lauteille. Lämppärinä toimii Bluesters & Roy Christian.
Ovet aukeavat kello 20, ja itse showtime alkaa kello 21. Hae lippusi à 25 euroa ennakkoon Casablancasta tai Esa Kivimäeltä.