Kevään maastojuoksut alkavat

Unajan Urheilijoiden jäsentenväliset maastojuoksukisat järjestetään Unajan kuntoradalla kolmena peräkkäisenä maanantaina kello 18 alkaen. Ensimmäinen kerta on 22. toukokuuta. Kaksi ensimmäistä kisaa pidetään sarjakilpailuna ja 5. kesäkuuta on mestaruuskilpailut.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan paikan päällä kello 17.45 lähtien. Sarjoja on tarjolla kaikenikäisille alkaen alle 4-vuotiaista.

Tervetuloa lapset, nuoret ja aikuisetkin testaamaan kevätkunto. Vanhemmat ovat myös tervetulleita toimitsija- ja kannustustehtäviin.

Kylätapahtumassa talutusratsastusta, valokuvia, kisailuja ja kahvila

Unajan kyläyhdistys, Unajan Urheilijat ja Leader Ravakka järjestävät kylätapahtuman lauantaina 22. huhtikuuta 2023 Tapiolan maastossa kello 14.-17. Tapiola sijaitsee Unajassa osoitteessa Tapiolantie 17.

Ohjelmassa on talutusratsastusta islanninhevosilla kello 14-16. Pururadan maaston rastiradalla aikuiset ja lapset voivat testata Unaja-tietouttaan. Tapiolassa pääsee herkuttelemaan kyläkahvilaan ja tutustumaan vanhoihin Unaja-valokuviin. Lisäksi tapahtumassa järjestetään frisbee-heittokisa ja sähly-laukaisukisa.

Tervetuloa kaikki unajalaiset viettämään leppoisaa lauantaita yhdessäolon merkeissä!

Unajan Kyläyhdistyksen vuosikokous

Unajan Kyläyhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous sunnuntaina 19.03 klo 16.00 alkaen urheiluseurantalo Tapiolassa, Tapiolantie 17.

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen vuosikokoukselle määrätyt asiat ja valitaan kylätoimikunta vuodeksi kerrallaan.

Tervetuloa uudet ja vanhat kylän asukkaat keskustelemaan ja kehittämään kylämme toimintoja.

Kahvitarjoilu

Unajassa ollaan kantriin kallellaan 10. maaliskuuta

Maaliskuun 10. päivä järjestetään Unajan Tapiolassa ensimmäinen Kantriin kallellaan -konsertti. kello 19 alkaen. Lavalle nousee kolme duokokoonpanoa eli Kononen & Pajukallio, Janne Kaunisto Duo sekä illan aloittavat Anzu & Make. Ari Anzu Anteroinen myös juontaa illan. Tapahtumaa tukee Eurajoen Säästöpankkisäätiö.

Unajan Urheilijat vastaa illan aikana puffetista. Lippuja on saatavana ennakkoon sanomalehti Länsi-Suomen asiakaspalvelusta. Lippuja jätetään myös ovelle myyntiin.

Kononen & Pajukallio

Suonna Kononen ja Arto Pajukallio ovat paitsi toimittajia, myös pitkän linjan suomenkielisen kantrin sanansaattajia. Kononen on muun muassa Huojuva lato -yhtyeen kantava voima ja Arto Pajukallio oli legendaarisen Freud, Marx, Engels & Jungin kitaristi ja perustajajäsen.

Duokeikkojen, joissa kuullaan niin Huojuvaa latoa, Froikkareita kuin muitakin suomikantrin helmiä, lisäksi kaksikkoa yhdistää FMEJ Tribute -yhtye, jossa on mukana myös Janne Kaunisto.

Kononen ja Pajukallio ovat kokeneita kantrimuusikoita. Kuva: Olli Nurmi

Janne Kaunisto Duo

Janne Kaunisto julkaisi viime vuonna pitkäsoiton nimeltä Eilistä vain, missä on miehen suomeksi kääntämiä kantrikappaleita. Miehen toinen projekti on suomenkielistä kantrimusiikkia esittävä yhtye Jantters, joka julkaisi viime syksynä oman pitkäsoittonsa.

Kauniston kaverina Unajan lavalle nousee monessa mukana oleva kitaristi Tuomas Metsberg, joka soittaa hänkin mm. Jantters-yhtyeessä ja FMEJ Tributessa. Vielä kun mainitaan bändit Luxury Liner sekä The Boys, niin on selvää, että kyseessä on tekijämies.

Janne Kaunisto julkaisi viime vuonna pitkäsoiton nimeltä Eilistä vain, Kuva: Jukka Kolari

Anzu & Make

Illan aloittaa Rauman oma poika, toimittajamiehiä hänkin, Anzu (Ari Anteroinen), joka on julkaissut suoratoistopalveluihin suomenkielisiä kantriin kallellaan olevia lauluja nyt viisi kappaletta ja lisää on tulossa. Anzun kanssa hyvässä Rauma – Pori -yhteishengessä duetoi jo ammoisista Laser-, Doora-, Rio- ja Riot-yhtyeistä alkaen musiikkimaailmassa seikkaillut Markku ”Make” Tommila.

Anzu & Make nousevat lavalle ensimmäiseksi. Kuva: Jonski Lindholm

Ulkojäät kunnossa

Mainiot kelit ovat mahdollistaneet jäädytyksen joulun alkupuolella ja tästä syystä kaukalo ja jääkenttä ovat luistelijoiden käytettävissä. Saa luistella.

Unajan kyläjoulukalenteri on avoinna joulukuussa

Unajan historian ensimmäinen kyläjoulukalenteri avautuu luukku luukulta joulukuussa. Päivän luukku aukeaa aina kyseisellä päivämäärällä, mutta ei välttämättä ole nähtävissä vielä ihan aamulla. Luukku on katsottavissa minimissään viikon aukaisupäivästään, mutta voi myös olla pidempään. Kalenteriluukut on sijoitettu pihoille tai rakennuksiin niin, että ne on nähtävissä tieltä.
– Tämä kyläjoulukalenteri on ensimmäinen Unajassa, mutta kenties voimme saada tästä uuden perinteen kylällemme, kertoo Satu Salla kyläyhdistyksestä.

KYLÄJOULUKALENTERI

1.12. Lillonkarintie 57 a
2.12. Koijärventie 29
3.12. Tapiolantie 14, Tapiola
4.12. Unajantie 332 (yläkerta)
5.12. Varustantie 60
6.12. Kapasaarentie 87
7.12. Unajantie 336
8.12. Kapasaarentie 16
9.12. Timonpolku 2
10.12. Kapasaarentie 1
11.12. Laavu
12.12. Koijärventie 100
13.12. Kapasaarentie 80
14.12. Vaatturintie 4
15.12. Laivolantie 10, koulu
16.12. Unajantie 332 (alakerran ikkunat)
17.12. Lillonkarintie 24
18.12. Lätäköntie 21
19.12. Susihaantie 1
20.12. Tapiolantie 49
21.12. Kapasaarentie 60
22.12. Metomaantie 38
23.12. Lintutornin polku
24 .12. Kapasaarentie 75

Unajan pikkujouluissa herkutellaan joulupuurolla

Unajan Urheilijat ja kyläyhdistys järjestävät kaikille kyläläisille perinteisen puurojuhlan lauantaina 3. joulukuuta kello 17-19 Tapiolassa. Ohjelmassa on Unajan Urheilijoiden palkintojenjako, joululauluja ja arpajaiset. Pikkujouluissa herkutellaan joulupuurolla ja joulutortulla. Juhla huipentuu joulupukin vierailuun. Ota oma, nimikoitu pikkupaketti mukaan ainakin nuoremmalle väelle.

Kiekkokaukalon pystytystalkoot lauantaina

Unajan kiekkokaukalon pystytystalkoot järjestetään urheiluseurantalo Tapiolan kentällä lauantaina 26.11.. kello 10 alkaen .

– Kaukalo on uusi, joten varataan aikaa valmisteluihin ja pystytyksen aloitukseen, kertoo Esa Kivimäki Unajan Urheilijoista.

Kaukalolla on ollut runsaasti käyttäjiä, ja toivottavasti tulevanakin talvena saadaan hyvät luistinkelit. Unajan Urheilijat toivovat kaukalonpystytystalkoisiin runsasta osaanottoa, jotta jäädytys voidaan aloittaa heti, kun pakkasta on riittävästi.

– Seura tarjoaa talkoo makkarat ja juomat, tervetuloa.

Unajan kyläjoulukalenteriin haetaan tekijöitä

Unajan kyläyhdistys järjestää Unajaan oman kyläjoulukalenterin tulevaksi jouluksi. Ensimmäistä kertaa toteutettavan kyläjoulukalenterin ideana on, että alueen asukkaat toteuttavat omannäköisensä kalenteriluukun tiettynä päivänä pihalle, ikkunaan tai muuhun paikkaan, jossa se on kaikkien nähtävissä.

Kalenteriluukuista tehdään kartta, joka julkaistaan Unajan verkkosivuilla sekä Facebookissa Unaja-ryhmässä. Näin kaikki pääsevät ihailemaan joulukalenteriluukkuja.

Jos haluat osallistua mukavaan joulunodotustapahtumaan, laita viestiä Satu Sallalle 10.11. mennessä: salla.satu@gmail.com. Kerro viestissä nimesi ja osoitteesi. Kyläyhdistyksen väki jakaa kalenteripäivät halukkaille osallistujille.

– Mahdollisuuksien mukaan otamme huomioon toiveesi tietystä päivästä, jolloin haluaisit pystyttää oman kalenteriluukkusi, Satu Salla kertoo.