Starttivuorossa Irene Jaakkola (oik.), Niila Mäenpää ja Janni Mantere. Lähettäjinä ja ajanottajina toimivat Jukka Huttunen (vas.) ja Esa Kivimäki.
Sunnuntaina 28. huhtikuuta avattiin Unajan Urheilijoiden maastojuoksukausi Unajan koulun kevättapahtuman yhteydessä. Seuraavat maastojuoksukilpailut pururadalla juostaan tiistaina 7.5. kello 18 alkaen. Lähtö tapahtuu Tapiolan edustalta.
Unajan Urheilijoiden vuosikokous järjestetään Tapiolassa sunnuntaina 24. helmikuuta kello 16 alkaen. Tervetuloa joukolla kokoukseen nuorentamaan urheiluseuran ilmettä ja johtokuntaa!
Unajan Urheilijoiden, kyläyhdistyksen ja Unajan koulun vanhempainyhdistyksen yhteiseen talviriehaan alun perin kaavaillut hiihtokilpailut jätetään väliin keliolosuhteiden takia. Urheilutapahtumasta ulkoilutapahtumaksi muuttunut rieha järjestetään sunnuntaina 24. helmikuuta kello 13-15 Unajan laavulla.
Kuntoradan läheisyydessä sijaitsevalta laavulta löytyy yhdistysten yhteinen buffetti, josta saa ostaa kahvia ja laskiaispullaa sekä mehua ja nuotiolla paistettua grillimakkaraa. Tuotto menee koulun vanhempainyhdistykselle.
Tapiolan paikoitusalueelta on kuljetus laavun läheisyyteen mönkijävetoisella vanhan ajan hevosreellä. Laavulle voi kulkea myös jalkaisin kuntorataa pitkin. Auton voi jättää Tapiolan paikoitusalueelle tai Pyhärannantien varressa olevalle kierrätyspisteelle.
Lumisateet ovat herättäneet toivon ladun saamisesta pururadalle. Hiihtäjät toivovat, että ylimääräistä kävelyä pururadalla vältettäisiin. Kävelijät saavat kuitenkin kulkea vasenta reunaa. Pelisäännöt löytyvät myös pururadan ilmoitustaululta.
Jätetään latupohja tallomatta, niin ladun teolle on paremmat mahdollisuudet. Kiitos!
Kävelijät, tehkää lumiseen aikaan polku pururadan vasempaan reunaan.
Unajalaiset ovat talkoilleet pururadalla. Reitin varrelta karsittiin puita, jotta lumi pääsee satamaan radalle paremmin. Lisäksi reitille levitettiin purua ja santaa. Kiitos talkoolaisille!
Lumiaikana kävelijöiden ja koiranlenkittäjien toivotaan välttävän pururadalla liikkumista, sillä hiihtokausi jää muutenkin lyhyeksi. Ladun tallautumisen lisäksi kävely nostattaa kengistä purua ja hiekkaa ladulle.
Unajan Urheilijoiden liikuntavuorot Unajan koulun liikuntasalissa ovat alkaneet. Talvikaudella vuorot pyörivät seuraavasti: Tiistaisin kello 17-18 sulkapallo ja kello 19.30-21 aikuisten lentopallo Keskiviikkoisin kello 20-21.30 sisäjalkapallo Torstaisin kello 18-19 yli 14-vuotiaiden sähly ja kello 19-20 naisten sähly Perjantaisin kello 17-18 lasten liikuntavuoro ja kello 19.00-20.30 aikuisten lentopallo Sunnuntaisin kello 16.30-18 perhevuoro
Kesäkisat 2018 järjestettiin urheilukentällä 4.9 ja osanotto oli hyvä. Ennen kuin tulokset tulevat ohessa voi fiilistellä urheilutilaisuuden hyvillä suorituksilla.
Unajan frisbeegolfrata avattiin lauantaina. Kuva: Jukka Huttunen
Kaikkiaan 16 frisbeeheittäjää osallistui Unajan frisbeegolfradan avauskilpailuihin, jotka pidettiin hienossa säässä 9.6.2018. Rataa pidettiin hyvänä ja tarpeeksi haastavana.
– Korjausehdotuksia otetaan mielellään vastaan, ja ne alistetaan ratasuunnittelijan arvioitavaksi. Aivan kaikkia heittojen tielle osuneita puita ei kuitenkaan poisteta, naurahtaa Unajan Urheilijoiden puheenjohtaja Jukka Huttunen.
Tuloskortteja on lähtöpaikan postilaatikossa. Siellä on myös vihko, johon voi kirjata tuloksen tai ainakin heittäjän nimikirjaimet.
– Hieno rata ja sitä voidaan laajentaa, jos sitä paljon käytetään, Huttunen toteaa.
Avajaiskisan tulokset löytyvät täältä. Voittajille palkinnoksi jaettiin hopealusikat ja muille uudet tuloskortit.